Oma tarinani TosiNainen-valmentajaksi ja äänimaljahoitajaksi
Hei ihana, kiva että tulit sivuilleni! Lue alta tarinani ja kommentoi:
Käännekohta fyysisyydestä
psyykkisyyteen oli työuupumus ja jonka seurauksena kiinnostuin henkisen
puolen asioista todella. Toki fyysisen puolen valmennuksissa on aina
mukana psyykkistä valmennusta, mutta lopputulos on aina "suoritus".
Onneksi
pääsin työuupumuksessa suhteellisen vähällä, mutta seuraavana kesänä
olimme ystäväni kanssa perinteisellä 90-luvun risteilyllä ja tanssimme
kovasti. Aamulla herätessäni koko kehoni vasen puoli oli puuduksissa ja
turvoksissa. Kaikki merkit viittasivat tulevaan aivoinfarktiin, joten
minut kuljetettiin sairaalaan ja siellä en saanut liikkua, en käydä edes
vessassa. Siinä vaiheessa juuri tiedostetut joogaopettajuuden opit olivat todella tarpeen. Hengitä ja tiedosta, olet olemassa, olet tärkeä, tuli mitä tuli.
Kuin
ihmeen kaupalla tilanne kääntyikin niin, että pääsin pois sairaalasta,
se olikin vain vanhojen vammojeni aiheuttamaa puutumista. Lisäksi
aivolisäkekasvaimeni takia minua ehkä kohdeltiin "ylivarovaisesti".
Kiitos kuuluu HUS:lle, joka on aina kohdellut minua hyvin.
Tuo
yö oli käännekohta. Tämän jälkeen tuli kuin tilauksesta korona-ajat ja
sain tilaisuuden kouluttautua Life Coachiksi (kiitos Valmentamo ja Anne
Karilahti!), joka avasi täysin uudenlaisia ovia minulle. Perustin oman
Olovalmennus-yritykseni liikunnanohjaajan työni ohelle ja valmensin ja
opiskelin lisää. Kaikki mitä henkiseen valmentamiseen vain voi kuulua,
imin kuin sieni. Samalla törmäsin vahingossa äänimaljahoitajan
koulutukseen - se oli taas menoa.
Ikäni
musiikin kanssa kulkeneena (aerobic tuli Suomeen, se oli ainoa syy miksi
minusta tuli Liikunnanohjaaja vuonna 1999) tunsin, kuinka äänimaljojen
ja koko kehon värähtelyt ja energia olivat osa minua ja osa
asiakkaitani. Nyt minulla on ihana väline, jolla voin hoitaa sekä
itseäni että asiakkaitani. Minä olen vain "välikappale, se osa joka
ohjaa energiaa sen tarvitsemaan paikkaan.
Koska
suvussani on aina ollut "näkijöitä ja kokijoita", tunnen
asettuvani siihen ikiaikaiseen kontekstiin, mihin minut luotiin.
Tekeväni työtä, johon minut johdatettiin. Opettamaan asioita, jotka
nykyihmisten kuuluu tietää. Olemaan energiaa ja värähtelyä ja tuomaan
iloa ja valoa.Itseään unohtamatta.
Haluan tarjota Tosinaisille väylän ymmärtää itseään ja löytää keinoja itsensänäköiseen elämään. Elän kuten opetan. Minulta voi aina kysyä - paitsi ei ehkä ei silloin kun vedän rajat ja sanon "ei". Oppi mennyt perille.
Kun joku kysyy, miten minusta
tuli liikunnanohjaaja. vastaan: koska rakastan musiikkia. Kun joku
kysyy, miten minusta tuli äänimaljahoitaja, vastaan; koska rakastan
värähtelyä. Kun joku kysyy, miten minusta tuli Tosinainen-valmentaja, vastaan: koska haluan että muutkin löytävät itsensä näköisen elämän.
Koska jokainen meistä on pohjimmiltaan värähtelyä ja energiaa. Miten sen ohjaamme, on elämämme.
Kommentit
Lähetä kommentti