Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Oma tarinani TosiNainen-valmentajaksi ja äänimaljahoitajaksi

Kuva
 Hei ihana, kiva että tulit sivuilleni! Lue alta tarinani ja kommentoi: Olen yli 25 vuotta liikuttanut ihmisiä. Fyysisestä ohjaamisesta olen pikkuhiljaa siirtynyt yhä enemmän psyykkiseen ohjaamiseen, koska uskon, että jokainen meistä on pohjimmiltaan värähtelyä ja energiaa. Miten sen ohjaamme, on elämämme. Sanon asiat suoraan ja haluan vaikuttaa. Olen vuosien myötä oppinut itse, että pelko on vain tunne ja se(kin) menee ohi. Rajat on asetettavat, muuten oma energiasi imetään sinulta huomaamattasi. Käännekohta fyysisyydestä psyykkisyyteen oli työuupumus ja jonka seurauksena kiinnostuin henkisen puolen asioista todella. Toki fyysisen puolen valmennuksissa on aina mukana psyykkistä valmennusta, mutta lopputulos on aina "suoritus". Onneksi pääsin työuupumuksessa suhteellisen vähällä, mutta seuraavana kesänä olimme ystäväni kanssa perinteisellä 90-luvun risteilyllä ja tanssimme kovasti. Aamulla herätessäni koko kehoni vasen puoli oli puuduksissa ja turvoksissa. Kaikki m

Tosinainen-valmennus goes ostajapersoonat vol 1

Kuva
Haluan, että kaikki jotka osallistuu Tosinainen-valmennukseen, saavat juuri sitä mitä ovat tulleet hakemaan.  Siksi kaivoin esiin vanhat muistiinpanoni ostajapersoonista ja huomasin, että ne kaipaavat päivitystä (ennen tietokone aikaa tehdyt ostajapersoona-muistiinpanot markkinointihommista ei varmaan ole enää kauheen ecxacteja.... =) ). Podcastin pariin siis. Kuuntelu on mun juttu opiskella, samalla voi tehdä muutakin perushommaa ja jutut painuu alitajuntaan asti. Otin mukaan 3 erilaista ostajapersoonaa, jotka sopisivat parhaiten Tosinainen-valmennukseen. Näistä  mikään ei ole täydellinen "mätchi" mutta aina voi itsessään tunnistaa piirteitä 1. Pirkko Perusnainen ikä lähempänä 60 v työelämässä yli 35 vuotta, hoitoalalla tai varhaiskasvatuksessa tai opettaja aloittanut ammattinsa kutsumuksena, nyt se on enemmänkin taakka. Eläke siintää edessäpäin. Silti olisi vielä paloa hoitaa/opettaa ihmisiä, mutta yhteiskunta työnantajana on kohdellut niin kaltoin, että mieluummin antaa ol

Tosinainen Testiryhmään?

Kuva
  Liity TosinainenVERKKOvalmennuksen TESTIRYHMÄÄN , saat valmennuksen - 50%.   Tosinainen-VERKKOvalmennuksessa saat keinoja itsesi näköiseen elämään. Keinoja, jotka oikeasti toimivat ja joiden viesti on selvä. Ei turhaa nippelitietoa eikä outoja psykologisia termejä. Kovaa ja korkealta tai suoraan syvään päähän. Hinnaksi jää siis VAIN 55 euroa per valmennusaihe. Otan mukaan 2 hlöä per ryhmä, valmennusaiheet näet pian alla. Kyllä, joudut scrollaamaan.  Näissä valmennuksissa nähdään aina itse vähän vaivaa oman hyvinvoinnin eteen.  Olkoon siinä ensimmäinen valmennusoppi.     Luvassa on kysymyksiä, joissa sinun pitää oikeasti miettiä. Valmiita vastauksia ei tule. Vanhoja vastauksia ei voi käyttää. Pääset avaamaan itsellesi ominta olemustasi.   En tarjoile sinulle mitään tarjottimella, ennemminkin saat mietittävää toisesta näkökulmasta kuin mihin olet ehkä valmennuksissa tottunut. Perusvalmennuksissa, joissa silitellään myötäkarvaan ja pidetään huolta ja kannetaan Sinua viimeiseen asti